Mercenaries 2: The World in Flames

Kommandona kylille
Mercenaries 2: World in Flames (Xbox360, useita, 2008)

Hei! Lukekaa tämä juttu loppuun. Oikeasti. Lupaan että siellä odottaa hieno yllätys.

Olen varma, että Mercenaries-sarjan takaa löytyy yksi todella, todella katkeroitunut pelisuunnittelija, joka lapsena rakasti Commando-elokuvaa ja joutui silti pelaamaan leffan NES-lisenssipeliä. Se kalvoi opiskeluvuodet, valvotti yöt, aiheutti impotenssia käännekohdissa. Ja jossain vaiheessa ei ollut enää vaihtoehtoja: ei perkele, pitäähän tämä virhe maailmasta korjata ja tehdä kosmokseen kunnollinen arskarymistelypeli. 

Ja sitä Mercenaries 2 on - älyvapaa, hauska ja supermachoilulla varustettu tuhosinfonia, jossa röhötetään paskaista naurua samalla, kun ajetaan kehitysmaahökkelit nurin panssarivaunulla. Onneksi mukana on sentään sen verran esikuvarainasta tuttua itseironiaa, että ääliöpelin sijaan Mercci 2 on vain ääliöhuumoripeli. Rinnastus Commandoon ei ole tuulesta temmattu, sillä molempien päähenkilönä on murtaen englantia puhuva lihaskimppu (leffassa Arnold Schwarzenegger, pelissä Ruotsin möllykkä Peter Stormare), joka pukeutuu mustaan luotiliiviin - ja ellei tämä vielä vihjeeksi riitä, pelin ensimmäinen isompi taistelu käydään isossa puutarhassa, aivan kuten leffassa. Commandosta tuttua on myös pelin humoristinen ote: repesin nauramaan ääneen, kun minun piti hakea asevarastolta myyttinen "Devastator" ja se osoittautukin markkerin osoittaman ison tankin sijaan panssarivaunun takana piilotelleeksi pinkiksi, kukkia korissaan majoittavaksi skootteriksi. 

Yhteistä rainalle ja pelille on myös juonen ohuus: tarinaa on mukana juuri sen verran, että se antaa riittävän tekosyyn jatkuvalle räjäyttelysinfonialle. Alyssa Milanon pelastamisen sijaan pelaaja päätyy heti pelin alussa palkkasoturipomon pettämäksi ja saa persiiseensä ylimääräisen reiän - siinä on ihan riittävästi syytä pistää yksi venezuelallinen porukkaa kylmäksi. Kasarihenkinen juoni ei juuri Venezuelassa naurattanut: pelin kehittänyt Pandemic Studios värkkäsi aikanaan koulutusmateriaalia jenkkiarmeijalle ja onhan se kieltämättä ihan vähän kiusallista, että sama lafka tekee sitten pelin, jossa pyrkimyksenä on valloittaa Venezuela ja murhata sen presidentti. 

Mutta politiikka sikseen, sillä pelinä Mercenaries 2 on ihan kelpo esitys - ja kuriositeettina hauska muistutus siitä, että vuonna 2008 muut pelifirmat eivät olleet vielä uskoneet, että Rockstar hapettaa ne kerta toisensa jälkeen, jos edes yrittävät tulla samalle hiekkalaatikolle leikkimään. Vapaassa maailmassa rellestetään kolmannessa persoonassa ja tehdään perinteisiä palkkishommia: räjäytellään ja ammutaan. Onnistuneita missioista palkitaan tietysti kylmällä käteisellä, jolla voi ostella kaikenlaista uutta jännää tuhoarsenaaliin. Tai ilmeisesti voi, sillä sinne asti en koskaan päässyt. Kovasta yrittämisestä pelaaminen jäi vajaaseen kahteen tuntiin. 

Minä en pidä itseäni kultasilmänä, mutta Mercenaries 2 on aivan hirvittävän ruma peli, niin kammottava, että minulla on vaikeuksia pelata sitä. Kaikki ihmismodelit näyttävät aivan hirveitä, tekstuurit ovat sumeita ja vesi aivan ennätysperseen näköistä. Graafiset efektit, kuten etäisyyssumennus ja lämpöväreily tankin takaosan moottoriluukuista, puolestaan näyttävät siltä, että nyt tuli muuten otetuksi muutama cubensis liikaa. 

360:lle päivitetyltä Xbox-peliltä ulosantinsa suhteen vaikuttava Mercenaries 2 paitsi näyttää köyhältä, myös tuntuu köyhältä: kulissitalot eivät vakuuta vähääkään ja kaduilta puuttuu kaikenlainen elämä.. Far Cry 2 tulee pyytämättä mieleen: kaikkea ympäristöä vaivaa vakava uskottavuusongelma. Ketään ei näy missään ja telepatialla hoksii jokainen vihollinen, että tuota Ford Escortia ajaakin Guitirrezin Pasin sijaan paha palkkasoturi. Lisä-ärsytyksenä kaikkea grafiikkaa leimaa rumanruskea ulkoasu, joka tosin vaihtuu pirteämpiin sävyihin kun alue on vallattu viholliselta itselle. Ainakin aluevaltaamiseen annetaan kerrankin kunnon motiivi.

Taisteluista puuttuu, isoista räjähdyksistä ja ilmaiskuista huolimatta, tekemisen meininki. Touhussa on kyllä arvaamattomuutta ja dynamiikkaa, mutta tähtäintä on todella vaikea saada tarkasti kohdalleen ja luodit paukkuvat suurimman osan ajasta minne sattuu. Tappamisesta menee maku, kun touhu muistuttaa enemmän Nerfeillä sotimista kuin Kalasnikoveilla kalistelua - viholliset syövät puoli lipasta silmää räpäyttämättä ja protagonistiin saa täräyttää sen kolme RPG:n rakettia ennen kuin vauhti edes hidastuu. Kaiken muun hyvän päälle viholliset ovat vielä harvinaisen tyhmiä, joten taisteluista ei saa ympäristön hajottamista lukuunottamatta oikein mitään irti. 

Mercenaries 2:n idea - sotilaspohjainen hiekkalaatikkopeli - on erinomainen, käsikirjoitus hirtehinen ja toteutuskin kohtalainen. Mutta vaikka kakkos-Mercistä kuinka tekisi mieli pitää, aika on auttamatta ajanut sen ohitse. Commandon kaltaisen B-pelin tekeminen on herkullinen idea ja toteutuskin noudattelee esikuvan hölmöyttä, mutta Commandon etu on siinä, että se kestää alle kaksi tuntia ja siinä ajassa Mercenaries kakkosessa ei ole vielä edes alussa. Mercci kakkosen pelaamiselle on vaikea keksiä yhtään järkevää syytä, kun Far Cry 3 ja 4 tekevät saman homman niin paljon paremmin. 

Ai niin. Muistatteko kun jutun alussa lupasin että lopussa tulee jokin yllätys?

I LIED.