tiistai 20. lokakuuta 2015

Rogue Squadron II: Rogue Leader




Mission Impossible: Death Star Edition
Rogue Squadron II: Rogue Leader (Gamecube, 2001)

Rogue Squadron II: Rogue Leader on yksi Gamecuben yksinoikeushelmistä.

RSII sijoittuu sopivasti alkuperäisen leffatrilogian aikajanalle ja pitää sisällään kaikki avaintaistelut ensimmäisestä Kuolontähdestä Endorin myllyyn - plus muutamat kaanonin ulkopuoliset koiratappelut. Suihkimaan pääsee koko Kapinalaivaston leveydeltä ja innokkaimmat tahkoajat pääsevät päristelemään Millennium Falconilla sekä TIE-hävittäjillä. Ilmeisesti Factor 5:n tallissa on myös vihattu uutta trilogiaa palavalla innolla, sillä peliin mallinnettu Naboo Starfighter on koko pelin surkein härveli, jolla ei tee yhtään mitään. Hyvä.

Audiovisuaalisesti Rogue Leader on edelleen hieno. Williamsin musat ja leffoista ripatut efektit nyt toimivat aina, mutta rkle, miten tyylikkäältä peli edelleen näyttää! Jos jättää matalatarkkuuksiset tekstuurit laskuista ja porisuttelee päälle Yodan Yoviaalistajaa, avaruustaistelu nappaa mukaansa sähäkästi. TIE-hävittäjät hajoavat kiitettävän monipuolisesti, taistelu on värikästä ilotulitusta ja Tähtihävittäjät juuri sellaisia hirviömäisiä kolosseja kuin leffoissakin. Kun paketti kuorrutetaan valikkojen taustalla pyörivillä oikeilla leffapätkillä ja R2-D2:n vingahduksilla, SW-nörtti on välittömästi kotonaan.

Pelituntumaltaan Rogue Leader on toimivaa työtä. Vaikka kyse onkin arcade-räiskinnästä, pelaajan pitää osata lentää. TIE-hävittäjiä piisaa ja ne surajavat ohi niin nopeasti, että liipasimilla toteutettava nopeuden säätö on pakko hallita. Kontrollit voisivat olla hieman terävämmät ja etenkin maataisteluissa laiskahko reagointi korjausliikkeisiin turhauttaa, mutta pääsääntöisesti ohjaus menee selkäpiihin äkkiä ja TIE-tappelu muuttuu teurastuksesta jännittäväksi kissa ja hiiri -leikiksi. Ohjaamosta fiilis on autenttisempi, mutta aluksen ulkopuolinen näkymä on ainoa vaihtoehto mikäli ei halua toistuvasti tulla raaputetuksi irti Nebulon-B:n kyljestä. Tähän päälle kun heitetään miellyttävä vaihtelevat tehtävät, huolella tehdyt planeettalokaatiot ja avattavissa olevan bonussälän määrä, voisi käsillä olla täydellinen Star Wars -arcaderäiskintä. 


Ei ihan, mutta melkein. 





Jo ensimmäinen Rogue Squadron sai minut PC-puolella vollottamaan verisiä kyyneleitä - se oli aivan jumalattoman vaikea. Tässä mielessä Rogue Leader on jalostettu versio edeltäjästään: se on aivan kusipäisen hankala. Eikä kyse ole (kokonaan) siitä, että olisin huono ja kärsimätön pelaaja. Eikä siitäkään, että peleissä ei saisi olla haastetta. Rogue Leader on vaikea epäreilulla tavalla. Homma selittyy parhaiten käymällä läpi se kenttä, johon oma etenemiseni tyssäsi.

Kothilis-planeetan kamaraan syöksyy Star Destroyer, josta kapinallisten maajoukkojen täytyy noutaa informaatiota ennen kuin aluksen reaktorit räjähtävät. Ensiksi pelaajan pitää saattaa kuljetusalus X-Wingillä tiheässä TIE-parvessa tähtihävittäjän viereen, minkä jälkeen kuljetusalusta täytyy suojella AT-PT -lauman ja Imperiumin maajoukkojen hyökkäykseltä. Kun iskujoukoista on tehty tuhkaa, Tähtihävittäjästä ilmestyy neljä AT-AT:ta, jotka täytyy käydä kaapeloimassa nurin. Tämän jälkeen pelaajan täytyy samanaikaisesti pommittaa Star Destroyerin runko paskaksi, jotta maajoukot pääsevät sisään ja estää AT-PT:ta moukaroimasta kuljetusalusta päreiksi. Se, mitä sen jälkeen pitää tehdä, ei käynyt selville, koska 40 yrityskerrasta huolimatta en kyennyt läpäisemään tehtävää.

Kuulostaako tämä hupaisalta, elokuvien huolettomaan tunnelmaan istuvalta seikkailuviihteeltä vai hampaat irvessä suoritetulta epäreilulta multitaskaamiselta? Rogue Leaderilla on yksi selkeä ongelma: epäselvyys. Jokaisessa tehtävässä ilmestyy kesken leikin lisätavoitteita, jotka ilmoitetaan tasan kerran mumistussa radioviestissä ja sen jälkeen pelaaja on omillaan. Missä kohteet ovat, kauanko minulla on aikaa niiden tuhoamiseen, miten ne tuhotaan - siinäpä sulle lättäperse pähkinä. Homma karkaa loputtomasti toistetuksi yritykseksi ja erehdykseksi - ja koska minkäänlaisia checkpointeja ei ole, jokaisen tehtävän läpipeluuseen vaaditaan vähintään kymmenen kertaa. Yleensä kolmekymmentä.



Aikarajat ovat armottomia (eikä niitä näy HUD:ssa, tietenkään) ja pelaajan pitäisi periaatteessa olla kahdessa tai useammassa paikassa yhtäaikaa. Kaikkein käsittämättömintä on se, että pelaajan pitää vaihtaa aluksiaa tehtävien aikana. Eikä edes lennosta vaan laskeutumalla maahan ja hyppäämällä uuden vekottimen kyytiin. Kothiliksen matsissakin ensin päristellään X-Wingillä, sitten hypätään kiiruusti Snowspeederin rattiin siimaamaan kävelijät, minkä jälkeen avataan tähtihävittäjäsäilyke Y-Wingin pommeilla. MIKSI? Olin aina kuvitellut, että jättikävelijöiden kaataminen kaapeleilla oli Luken äkkioivallus kiperässä paikassa, mutta ilmeisesti kyse on Kapinaliiton normaalista doktriinista (ja puhtaasta idiotismista, kun ottaa huomioon X-Wingin protonitorpedoarsenaalin). Ja ihan tarpeettomana vittuiluna joka ikinen kerta kuolon koittaessa pelaaja heitetään takaisin alkuvalikkoon valitsemaan sama tehtävä uudelleen. Ikään kuin peli haluaisi sanoa: "Sinähän olet luuseri, totta kai sinä menet takaisin valikkoon - pelaa paremmin niin sitä ei tarvitse tehdä, vellikulli".

Harvassa ovat ne pelit, jotka ovat kirvoittaneet yhtä paljon ärkeleitä ja ohjaimenpaiskomista kuin Rogue Leader. Arvostelua varten avasin huijauskoodeilla viimeiset kentät, mutta ne olivat kaikki yhtä nihilistisen hankalia. Prefsbelt IV:n (joka olisi hieno nimi TV-shopin läskivyölle) taistelussa en päässyt 20:n kerran jälkeen lentämään kolmen ENSIMMÄISEN tutkan ohitse - joka kerta kun yritin lentää matalalla, törmäsin maahan, minkä johdosta alukseni pompsahti 20 metriä ylemmäs ja suoraan tutkakeilaan. Mission failed, vuijjumalauta. Lentomatkani Kuolontähti II:n sisuksiin kesti jokaisella kerralla noin kaksitoista sekuntia, ennen kuin kymmenpäiset TIE Advanced -parvet pyyhkivät suojaamani Millennium Falconin taivaalta.

Noh, nillitykset sikseen: katsoipa Rogue Leaderia sitten Star Wars -tuotteena, arcadelentelynä tai Gamecube-pelinä, se edustaa alansa huippua kaikissa kolmessa kategoriassa. Toteutus on ammattimaista, taistelu vänkää ja Tähtien sota -tunnelma korkeammalla kuin kolmessa uutuusleffassa yhteensä. Tähtien sota -fanille Rogue Leader on yksistään riittävä syy hankkia Gamecube.  Ja kai se pitää itsekin tämä vielä vääntää loppuun - enhän minä suostu sitä tosiasiaa hyväksymään, että minusta ei olisi ollut Kapinaliiton ässäpilotiksi.

4 kommenttia:

  1. Tämä ei olisi minun pelini. Olen odotellut viime ajat The Battle for Wesnothiin ryhtymistäni, koska nykyään olen periaatteessa innostunut siitä. Periaatteessa.

    VastaaPoista
  2. "Naboo Starfighter on koko pelin surkein härveli, jolla ei tee yhtään mitään."

    Mitä? Siitä on kyllä aikaa kun viimeksi pelasin peliä, mutta itse muistan aluksen olleen pelin parhaimpia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan sellaisiakin, joiden mielestä Phantom Menace on sarjan paras elokuva.

      Vakavasti puhuen, voihan olla että tässä vain prequel-inhoni on estänyt näkemästä selvää tilannetta. Pitänee tyypata Starfighteria vielä uusiksi.

      Poista