Voimaannuttava verkkosota
Star Wars Battlefront (avoin beta, PS4, 2015)
Virallisen mielipiteen mukaan remaket ja vanhoissa konsepteissa roikkuminen ovat 2010-luvun popkulttuurin suurimpia rikoksia. Ja tottahan se monilta osin on - viimeistään siinä vaiheessa idealaarista alkoi pohja paistaa, kun Battleship-lautapelistä tehtiin raina sen bränditunnettuuden vuoksi. Robocopista vesitettiin lastenlaimennus ja Pixelsissä annettiin Adam Sandlerille tuhti shekki luvasta paskantaa kasaripelihahmojen päälle. Nostalgia- ja brändiriippuvuus aiheuttaa vain luovuuden kuihtumista, ihmisten tyhmentymistä ja pamppujen pörssin paksuuntumista, sanoo kritiikki.
Maailmani oli aiemmin siinä mielessä yksinkertaisen kaunis, että itsekin uskoin tuohon mustavalkoiseen kuvaan. Ja sitten tuli vuosi 2015 ja näytti, että tehtäessä vanhaa uudelleen voidaan oikeasti tehdä jotain uutta. Ensin Mad Max: Fury Road näytti aavikon ahavoittamat pallit löysille nykytoimintaleffoille ja sitten Jurassic World yllätti kaikki olemalla kaikkea muuta kuin löysää sauruksenripulia.
Ja nyt, vastoin kaikkea todennäköisyyttä, näyttää siltä, että joulun alla ensi-iltansa saava Star Wars: Force Awakens on kilometrien päässä siitä pastellisävyisestä pippelihumpasta, jota Lucas soitti greenscreenorkesterillaan 2000-luvun alussa - se näyttää oikeasti helvetin hyvältä. Pitkästä, pitkästä aikaa olen aidosti innostunut Tähtien sodasta enkä ole yksin. Tämä kaikki tuntuu suorastaan käsittämättömältä: vietettyään vuosikaudet lepuuttamassa itseään Pukamalandiassa ja tehden aina välillä helvetin vaivaannuttavia comeback-kiertueita, lapsuuteni suursuosikit, Jurassic Park ja Star Wars, ovat tekemässä vahvaa paluuta populaarikulttuuriin.
Ja sitten ilmestyy vielä jotain sellaista kuin Star Wars: Battlefront, tietynlainen lapsuudenunelmien ruumiillistuma: kymmenien pelaajien suurmättö Tähtien sodan maailmassa, vimpan päälle teknisesti toteutettuna ja DICE:n erinomaiselle Frostbite-rungolle rakennettuna. E3-messuilla vilautettu gameplay-demo sai haukkomaan henkeä: mikä mäiskeen määrä, mikä grafiikka, mikä Star Wars -tunnelma!
Nyt Battlefrontin julkaisu on kuukauden päässä ja viikonloppuna auki käväissyt avoin beta antoi lupausta siitä, että Battlefrontia todella kannattaa odottaa - näin hienosti tehtyä tähtien sotimista ei ole nähty vielä ikinä.
Ensimmäisenä montun lyö auki järjettömän hieno audiovisuaalinen toteutus. DICE on aina ollut kärkipäätä realistiseen valon ja maaston mallintamiseen tähtäävän peligrafiikan kanssa, mutta nyt kehiin lyödään uudet standardit. Sullustin laavakivinen helvetti maassa savuavine TIE-hävittäjäraatoineen on visuaalisesti uskottavin visio vieraasta planeetasta, mitä videopeleissä on tähän mennessä nähty. Tosin Sullustin valtakausi kestää vain siihen saakka, kunnes siirrytään jääplaneetta Hothille - sen toteutus tuntuu suorastaan käsittämättömältä. Aidosti pöllyävä lumi, horisontista aavemaisen järkähtämättömästi kohti paarustavat AT-AT-kävelijät, hangaarin seinistä ryöppyävät kipinäpilvet - fotorealismiin pyrkiminen voi olla päämääränä järjetön, mutta ai perkules kun sen hedelmät maistuvat hyviltä. Jopa yksittäiset kengänpainallukset jäävät lumeen erän loppuun asti. Kapinallisten käheät huudot, blastereiden vinkuna ja yliporhaltavien TIE-hävittäjien ujellus kuulostavat oikeilta just eikä melkein - kaikki, minkä pelaaja näkee ja kuulee, toimii älyttömän hyvin.
Taisteluissa on juuri sellainen määrä jytyä mitä DICE:lta sopii odottaa: taistelijoita vilisee kaikkialla, laserammuksia suhisee ilmassa sateeksi asti ja ympärillä ryskyy, paukkuu ja räjähtelee hirmuisella intensiteetillä. Pelin fyysinen tuntu on aikamoinen temppu, sillä verrattuna Battlefieldien tosimaailmaan perustuvaan ryminään Tähtien sodan energiapohjaiset aseet tekevät touhusta helposti piu piu piu -akuankkailua. Tämä sudenkuoppa on vältetty tuplajedivoltilla, sillä Hothin taistelu tuntuu persluussa asti. Meinasi tulla stormbokserit täyteen, kun täysin varoittamatta yläilmoista jysähti viereen massiivisen AT-AT-kävelijän koipi.
Taistelun mekaniikka on tuttua Battlefieldista - hahmot liikkuvat luonnollisen oloisesti (sikäli kun nyt kokovartalohaarniskassa voi), aseilla pitää osata ampua ja henki lähtee kohtalaisen äkkiä, joskaan ei viiltävän realistisesti heti. Silti Battlefront tuntuu merkittävästi kasuaalimmalta kuin Bäfä, mikä on varmasti myös DICE:n tarkoitus - nyt ei tehdä nettisotaa rynkkyrunkkareille vaan isolle yleisölle, mikä tarkoittaa sitä että, pötkölle ei pääse ja aseiden osumapiste on hulvattoman iso (eikä rekyyliä ole).
Aluksi helpompi lähestyttävyys ärsytti, mutta alkoi pitkässä juoksussa miellyttää - ainakin Battlefront tuntuu erilaiselta kuin Battlefield. Lisäksi Star Warsin tunnelmaan sopii hyvin, että perhanaa päin painetaan selkä suorana ja laserase jatkuvaa sarjatulta räkien, eikä sissinä jokaista närettä nussien. Nettikansa on tietysti eri mieltä ja Battlefront on nettikeskusteluissa teilattu lapsille tyhmennetyksi kasuaalipelleilyksi. Aivan kuten muhkeapyllyisessä ihmisessä, tässä on peräää, mutta se ei suinkaan ole koko kuva.
Beta esittelee kaksi pelimuotoa: Sullustilla tapahtuvan Drop Zonen ja Hothilla käytävän Walker Assaultin. Laavakiviplaneetalla mäyskätään melko codistisissa meiningeissä: toiminta on jatkuvaa tykitystä ja elämänlanka lyhyt. Perinteistä rännirallia rytmitetään mukavasti taivaalta ropsahtelevilla pelastautumispodeilla, joiden hallinnasta käydään pienellä alueella hektistä vääntöä. Mapissa on kivasti korkeuseroja ja maastonmuotoja, mutta kovin pitkäaikaiseksi huviksi siitä ei ole. Drop Zone -pelimuoto voittaa tai kuolee kenttävalikoimansa perusteella: jos näitä saadaan monta ja maisema vaihtuu riittävän vilkkaan, ou jee, ellei, vui perse.
Drop Zone käy hyvin pelimekaniikan sisäistämiseen, kontrollien opetteluun ja lyhytjänteiseen pikapelailuun, mutta Walker Assault näyttää koko Battlefrontin potentiaalin. Hothin taistelussa kapinalliset yrittävät pitää hallussaan linkkiasemia, joista saadaan koordinaatit yläilmoissa pöräjäville Y-siipihävittäjille. Y-Wingien ionipommit pirstovat suurten kävelijöiden energiapanssarin, minkä jälkeen ne ovat altista riistaa jopa jalkaväkiaseiden tulelle - maalina on tuhota AT-AT:t ennen kuin ne ehtivät lasauttaa kapinallisten vetäytymisen mahdollistavat generaattorit päreiksi.
Aluksi en pitänyt Walker Assaultista juurikaan. Touhussa oli hahmottoman sähellyksen maku: kaikki painavat edestakaisin räiskien miten sattuu ja Imperiumi voittaa aina, sillä massiivisten kävelijöiden kulkua on todella, todella vaikea pysäyttää. Mutta kun beta oli ollut auki muutaman päivän, alkoi taisteluun tulla rakennetta ja meininkiä. Kapinalliset hoksasivat yhä paremmin sen, miten oleellista on käyttää laajempaa ilmatukea, tykkitorneja ja aktiivisempaa vastahyökkäystä linkkiasemien takaisinvaltaamiseen Imperiumilta.
Viimeisessä erässä kapinalliset pistivätkin Imperiumia yllättäen pataan jo aika aikaisessa vaiheessa - ja silloin hoksasin, mistä hommassa on kyse: totta kai kapinallisilla pelaaminen Hothilla tuntuukin kuulua helvetin vaikealta ja touhun onnistua vain silloin, kun tiimipelaaminen on kasassa. Onhan kyseessä kuitenkin aito talvisotaskenaario, massiiviarmeija vastaan pieni kapinallisjoukkio. Ja tämä havainto taas on räikeässä ristiriidassa yleisen tyhmyyspelihuutelun kanssa - Battlefrontissa on pelimekaanisella tasollakin mukavasti syvyyttä ja emergenssiä.
Fiilikseni Frontin parissa kulkivat latinalaista latua: tulin lahkeeseeni, näin potentiaaliset ongelmat ja lopulta Battlefront voitti sydämeni. Toki pelissä on huomioitu kasuaaliyleisöä corepelaajien kustannuksella, toki se on pohjimmiltaan sama vanha Battlefield mikä rungon alla hyrisee ja toki monet pienet asiat olisi voitu tehdä toisinkin. Mutta silti en voi kuin ihmetellä sitä nettiraivoa, mikä Battlefrontin betasta on noussut: onhan tämä nyt ihan älyttömän hyvä peli! Siinä vaiheessa kun painoimme Hothin tukikohdassa menemään ison troopperiporukan kanssa ja keulassa kävelevän Darth Vaderin valomiekan puna värjäsi koko jääkäytävän, sisälläni kupli mieletön innostus, se sama minkä alkuperäiselokuvat ryöpsäyttivät liikkeelle 20 vuotta sitten. Minä olin ihan fiiliksissä Tähtien sodasta - asia, jota en oikein enää pitänyt mahdollisena.
Välillä minusta tuntuu, että tarpeettoman monet nykypelaajat ovat pilallehemmoteltuja vinkupersieitä. Tällainen grafiikka, näin pitkälle viety lisenssin hyödyntäminen, harkitut pelimuodot, tiimipelaamista painottava monipuolinen pelimekaniikka - ja ainoa mihin jengi kykenee on nillittää internetissä että yhyy yhyy kun tässä ei ole avaruustaisteluita ja laseraseilla on vaikea osua kauas. Tämä siis siitäkin huolimatta, että EA:n ja DICE:n päässä on selvästi kuunneltu yleisön palautetta korjaamalla kahden edellisen Battlefieldin keskeinen ongelma - täysin purkalla kasassa pysyminen - ja tehty ainakin betan perusteella erittäin toimiva ja vakaa nettikoodi.
Ihan näin muistutuksena siitä, millaisia videopeliviboja Tähtien sota -nörteille oli tarjolla 1982 ja millaisia ruudulle heitetään vuonna 2015, postaan tähän kuvat Atari 2600:n AT-AT-kävelijöistä ja Battlefrontin vastaavista, jätän kaikki Youtuben paskakommentit lukematta ja alan odottaa joulua.
Darth Vaderin sanoin: "I find your lack of faith disturbing."
Beta esittelee kaksi pelimuotoa: Sullustilla tapahtuvan Drop Zonen ja Hothilla käytävän Walker Assaultin. Laavakiviplaneetalla mäyskätään melko codistisissa meiningeissä: toiminta on jatkuvaa tykitystä ja elämänlanka lyhyt. Perinteistä rännirallia rytmitetään mukavasti taivaalta ropsahtelevilla pelastautumispodeilla, joiden hallinnasta käydään pienellä alueella hektistä vääntöä. Mapissa on kivasti korkeuseroja ja maastonmuotoja, mutta kovin pitkäaikaiseksi huviksi siitä ei ole. Drop Zone -pelimuoto voittaa tai kuolee kenttävalikoimansa perusteella: jos näitä saadaan monta ja maisema vaihtuu riittävän vilkkaan, ou jee, ellei, vui perse.
Drop Zone käy hyvin pelimekaniikan sisäistämiseen, kontrollien opetteluun ja lyhytjänteiseen pikapelailuun, mutta Walker Assault näyttää koko Battlefrontin potentiaalin. Hothin taistelussa kapinalliset yrittävät pitää hallussaan linkkiasemia, joista saadaan koordinaatit yläilmoissa pöräjäville Y-siipihävittäjille. Y-Wingien ionipommit pirstovat suurten kävelijöiden energiapanssarin, minkä jälkeen ne ovat altista riistaa jopa jalkaväkiaseiden tulelle - maalina on tuhota AT-AT:t ennen kuin ne ehtivät lasauttaa kapinallisten vetäytymisen mahdollistavat generaattorit päreiksi.
Aluksi en pitänyt Walker Assaultista juurikaan. Touhussa oli hahmottoman sähellyksen maku: kaikki painavat edestakaisin räiskien miten sattuu ja Imperiumi voittaa aina, sillä massiivisten kävelijöiden kulkua on todella, todella vaikea pysäyttää. Mutta kun beta oli ollut auki muutaman päivän, alkoi taisteluun tulla rakennetta ja meininkiä. Kapinalliset hoksasivat yhä paremmin sen, miten oleellista on käyttää laajempaa ilmatukea, tykkitorneja ja aktiivisempaa vastahyökkäystä linkkiasemien takaisinvaltaamiseen Imperiumilta.
Viimeisessä erässä kapinalliset pistivätkin Imperiumia yllättäen pataan jo aika aikaisessa vaiheessa - ja silloin hoksasin, mistä hommassa on kyse: totta kai kapinallisilla pelaaminen Hothilla tuntuukin kuulua helvetin vaikealta ja touhun onnistua vain silloin, kun tiimipelaaminen on kasassa. Onhan kyseessä kuitenkin aito talvisotaskenaario, massiiviarmeija vastaan pieni kapinallisjoukkio. Ja tämä havainto taas on räikeässä ristiriidassa yleisen tyhmyyspelihuutelun kanssa - Battlefrontissa on pelimekaanisella tasollakin mukavasti syvyyttä ja emergenssiä.
Fiilikseni Frontin parissa kulkivat latinalaista latua: tulin lahkeeseeni, näin potentiaaliset ongelmat ja lopulta Battlefront voitti sydämeni. Toki pelissä on huomioitu kasuaaliyleisöä corepelaajien kustannuksella, toki se on pohjimmiltaan sama vanha Battlefield mikä rungon alla hyrisee ja toki monet pienet asiat olisi voitu tehdä toisinkin. Mutta silti en voi kuin ihmetellä sitä nettiraivoa, mikä Battlefrontin betasta on noussut: onhan tämä nyt ihan älyttömän hyvä peli! Siinä vaiheessa kun painoimme Hothin tukikohdassa menemään ison troopperiporukan kanssa ja keulassa kävelevän Darth Vaderin valomiekan puna värjäsi koko jääkäytävän, sisälläni kupli mieletön innostus, se sama minkä alkuperäiselokuvat ryöpsäyttivät liikkeelle 20 vuotta sitten. Minä olin ihan fiiliksissä Tähtien sodasta - asia, jota en oikein enää pitänyt mahdollisena.
Välillä minusta tuntuu, että tarpeettoman monet nykypelaajat ovat pilallehemmoteltuja vinkupersieitä. Tällainen grafiikka, näin pitkälle viety lisenssin hyödyntäminen, harkitut pelimuodot, tiimipelaamista painottava monipuolinen pelimekaniikka - ja ainoa mihin jengi kykenee on nillittää internetissä että yhyy yhyy kun tässä ei ole avaruustaisteluita ja laseraseilla on vaikea osua kauas. Tämä siis siitäkin huolimatta, että EA:n ja DICE:n päässä on selvästi kuunneltu yleisön palautetta korjaamalla kahden edellisen Battlefieldin keskeinen ongelma - täysin purkalla kasassa pysyminen - ja tehty ainakin betan perusteella erittäin toimiva ja vakaa nettikoodi.
Ihan näin muistutuksena siitä, millaisia videopeliviboja Tähtien sota -nörteille oli tarjolla 1982 ja millaisia ruudulle heitetään vuonna 2015, postaan tähän kuvat Atari 2600:n AT-AT-kävelijöistä ja Battlefrontin vastaavista, jätän kaikki Youtuben paskakommentit lukematta ja alan odottaa joulua.
Darth Vaderin sanoin: "I find your lack of faith disturbing."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti