Helldivers

Kuoleman snorkkeli
Helldivers (PS4, useita, 2015)

Minun pitäisi olla ihan pähkinöinä Helldiversista.

Aluksi olinkin. Peli suorastaan ryöstää asenteensa diggailemastani Starship Troopersista - pelin ydinajatus vapauden ja demokratian levittämisestä teurastamalla muita lajeja näiden kotiplaneetoille on enemmän kuin vähän velkaa Paul Verhoevenin scifiklassikolle. Ylipäätään koko pelin ylilyödyn satiirinen meininki tiivistyy hyvin kahteen asiaan, maapallon nimeämiseen SUPER EARTHIKSI ja taglineen "Democracy Strikes Back".

Asenne näkyy hilpeästi myös varsinaisissa pelitapahtumissa. Tankin kokoiset avaruusmariinit painavat vihollista päin viitat hulmuten ja "Have a taste of liberty" -iskulauseita huudellen. Parhaimmillaan koko ruutu on täynnä verta, murskaantuvia jäseniä, valojuovia ja käheitä huudahduksia. Ristituli ei ole ystävällistä mallia, joten omia päätyy luutarhalle tuon tuosta - pelin ankaraan linjaan sopivasti täydennysjoukot tipahtavat koruttomasti kiertoradalta taistelukentälle ja kömpivät laskeutumiskapselistaan liikkuvat valmiiksi takana. Kovimpien myllyjen aikana intensiteetti on helvetin luja ja pahimmillaan juuri oikealla tavalla epätoivoinen.



Helldivers myös kutkuttelee arcadeluutani, sillä se on pelimekaanisesti äärimmäisen riisuttu. Operaatiot suoritetaan yhdestä neljään avaruusjääkärillä, jotka kulkevat isometrisellä kartalla lanaten pahiksia konetuliaseilla ja suorittaen yksinkertaisia tehtäviä (kytke ohjuspatteristo päälle, suojaa arvotavarakuljetus). Kimppuun hyökkii, lokaatiosta riippuen, Quaken stroggeja muistuttavia kyborgeja, kovin tutunnäköisiä araknideja ja Portal-estetiikkaa henkiviä androideja. Kyborgien kanssa käydään laukaustenvaihtoa, ötökät pyrkivät rinnuksiin ja futuristiset konejoukot hiippailevat lähettyville häiveverhon suojassa.

Kaiken muun hyvän lisäksi Helldivers nojaa vahvasti sohva-cooppiin ja tekee sen hyvin (tarjolla on myös mahdollisuus nettipeliin, jos on riittävän bukkake-henkinen eli tykkää ottaa tuntemattomilta ihmisiltä laakeja selkäänsä). Ruudun tapahtumat pysyvät koko ajan selkeinä ja kommunikaatio pelikaverin kanssa on jatkuvaa, sillä oma sarja karkaa äkkiä taistelutoverin sektoriin ja keikkaa äijän selälleen. Parhaimmillaan meininki muistuttaa ihan oikeaa kivääriryhmän toimintaa, kun yksi painaa edeltä tiedustelemassa ja toinen turvaa selustaa. Myös kiertoradalta tilattavien täydennysten koordinointi ryhmän kanssa on tärkeää, eri sotilaiden kun kannattaa pyrkiä erikoistumaan eri aselajeihin sopiviksi. Ja myös siksi, että kiertoradalta tilattava kapseli on pelottavan helppoa rysäyttää omien niskaan.

Palikat ovat kaikin puolin kunnossa ja muutaman tunnin Helldiversia jaksaa painaa innosta piukeana, mutta sitten iskee väsy: pelin varianssi on täysin olematonta mallia. Kaikki tehtävät ovat samanlaisia: pudotaan geneeriseen planeettalokaatioon, kurmootetaan monstereita, tehdään pakolliset hommat ja tilataan kyyti. Touhusta palkitaan isommilla tykeillä joilla isomman tierin matseihin osallistuminen helpottuu, mutta mitään muuta keskeistä tekemistä Helldiversissa ei oikein ole. 

Okei, kone pyörittää isoa sotakuviota moninpelin taustalla ja jokainen taottu piste lasketaan yhteisen sodan pottiin, mutta tälläkään kuviolla ei ole mitään todellista seurausta: kun Supermaan turvallisuus on lopulta varmistettu, koko touhu alkaa hyvin samanlaisena alusta. Edes monipuolisesta asevalikoimasta ei ole pelin piristäjäksi, etenkään kun kaikkein hulppeimmat vehkeet - mechat ja tankit - on piilotettu maksullisten lisäosien taakse.


 
Kovasti minä yritin Helldiversista pitää, mutta siitä lähtee äkkiä maku. Taistelut toistavat itseään aivan liian samanlaisina ja hahmon sekä varustelistan kehittyminen on sen verran hidasta - eikä loppujen lopuksi kovinkaan monipuolista - ettei siitä oikein ole pitkäikäisen peli-ilon porkkanaksi. Liian paljon samaa liian vähällä vaihtelulla toteutettuna on Helldiversin suurin synti ja siihen tyssää sen tie klassikkokategoriaan. Ihan mielellään tätä pelaa, mutta ei kovin suurella innolla: mitään isompaa syytä toistuvaan takomiseen ei oikein ole. Syväsukellus helvettiin jää tuonen virran pintavesissä snorklailuksi.

Samat argumentit voi toki esittää myös Star Wars Battlefrontista, jota minulla on takana noin 100 pelattua tuntia: itseään toistavaa mättöä suppeahkolla sisällöllä. Mutta Helldiversista puuttuu se  Tähtien sodan 30-vuotisen taipaleen aikana rakentunut perintö ja rikas maailma, joka nostaa Battlefrontin  perusräimeestä joksikin elämää suuremmaksi. Verrattuna kaukaiseen galaksiin kauan kauan sitten Helldivers on kovasta yrityksestään melko hajuton tekele ja maistuvimmat kokkareet ovat lainassa Starship Troopersista.

Plus että Helldiversissa ei ole AT-AT-kävelijöitä. Yhtään. En tajua miten ne näin mokasivat.