LEGO Jurassic World

Kirurgintarkka plastiikkapeli
LEGO Jurassic World (PS4, useita, 2015)

Hitto vie. Juuri kun minulla on kolmikymppisen toimeentulo, niin sitten aletaan syytää markkinoille lapsuuteni lempparijuttuja, Jurassic Parkia ja Tähtien sotaa, kaikissa mahdollisissa muodoissa. Ihan kuin joku olisi suunnitellut tämän.

Uusien Jurassic Park-leffan myötä hankin kaikki julkaistut Jurassic Park -legot sekä LEGO Jurassic World -pelin.  Ja sikamaista kyllä, tämä muovikrääsä oheispeleineen tekee minusta onnellisen. Tiedän että niin ei saisi olla, koska muovi paskoo maapallon ja omistaminen ei tuo onnea, mutta näin se kohdallani on. Legot ovat mahtavia, dinosaurukset ovat mahtavia, Jurassic Park on mahtava.





(Ja itse asiassa, jos omistaa legoja, niin omistaa myös oikeita dinosauruksia. Legot on tehty muovista, joka on tehty öljystä, joka syntynyt muinaisesta biomassasta - kuten kuolleista dinosauruksista. Eli kädessä pidetty dinosaurusfiguuri on kirjaimellisesti dinosaurusfiguuri. Jos tämän tiedon esittelyllä ei pelaa läpi koko Tinderiä, en tiedä millä sitten.)

Osa mielihyvähyminästä johtuu pitkään rontatun painolastin irtoamisesta hartianahasta: LEGO Jurassic World kaikilta kulmiltaan mitä mainioin peli, ensimmäinen kotikoneille kohtuudella hankittava Jurassic Park -klassikko (ne kaksi muuta hyvää ovat sikakalliit Jurassic Park Genesis ja The Lost World -arcadepaukuttelu). Sinänsä tätä voi pitää pienenä ihmeenä, sillä paskaa sauruspeliä oli pukannut markkinoille niin paljon, että arvelin jotta ennen aito T-Rex kloonataan kuin hyvä reksipeli koodataan (esimerkkejä löydät tästä, tästä, tästä ja tästä). 




Kymmenen vuoden saatossa LEGO-peleistä on kehkeytynyt oma toimintaseikkailuiden aligenrensä, jonka keskeinen struktuuri ja mekaniikat kelpaavat nykyisin myös aikuisten peleihin, kuten toiseksi tuoreimpaan Tomb Raideriin. Peli jakautuu kolmeen osa-alueeseen: juonitehtävien läpipeluuseen, kaikkien bonusten penkomiseen juonikentistä ja pikkupaslejen pähkintään hubeina toimivilla Isla Nublarilla ja Isla Sornalla. Erityiskiitosta Lego-pelit saavat hienosti hoidetusti kimppapelistä: peliin liittyminen käy helposti ja ruutu jakautuu (pääosin) hyvin pelaajien surffatessa eri puolilla kenttää.

Homman pointti ei ole tarinan tahkoaminen - se käy keneltä tahansa yhdessä illassa - vaan kaiken mahdollisen sälän penkominen ja avaaminen. Sitä sitten myös riittää: kultaisten palikoiden etsimistä, pulassa olevien työntekijöiden pelastamista, eri hahmojen avaamista, sairaiden eläinten hoitoa ja vaikka mitä. Tekemisen määrä on huima ja kaltaiselleni Jurassic Park -fanille LEGO JW on meripihkaan hautautuneen hyttysen veroinen aarre.




Pelattavana ovat kaikki neljä elokuvaa vuoden 1993 alkuperäisteoksesta kesän 2015 kassamagneettiryminään. Ensimmäisellä rainalla on tietysti vahvin tunnelma ja uusin taas sisältää tuoreimmat ideat, mutta yllättävän hyvin väliinputoajat Lost World ja Jurassic Park III muuntuvat pelielämyksiksi - itse asiassa, ne ovat paljon nautittavampia tekeleitä tässä muodossa. The Lost Worldia ripuloinut sinne tänne sohiminen loistaa poissaolollaan ja Jurassic Park 3:ssa hermot kireiksi kiekunut Tea Leoni pysyy pääasiassa hiljaa.

Miellyttävästi episodeissa on myös pieniä keskinäisiä eroja: ensimmäinen JP muistuttaa vähän survival horroria vähäisine viholliskontakteineen, kakkososassa taas myllytetään raptoreiden, dilophosaurusten ja compyjen kanssa oikein huolella. Välillä roolit myös vaihtuvat: bossimatseissa pääsee rexinä paiskomaan raptoreita pitkin vierailijakeskuksen aulaa ja takomaan Indominus Rexiä kylkiluihin ankylosauruksen häntäpallinuijalla. Kadonneen maailman kaksinkamppailun sijaan tarjolla on vain kadotetun potentiaalin kulminaatiopiste: harmittavasti saurusmatsit on kunnon liskonläskin tummentamisen sijaan sievennetty yksinkertaisiksi QTE-näpyttelyiksi.




 
LEGO-pelit olisi vaivatonta teilata heppoisiksi rahastuksiksi, elleivät tekijät itse näkisi niin paljon vaivaa ilahduttaakseen leffasarjojen faneja - eikä Jurassic World ole tässä suhteessa poikkeus. Elokuvien miljööt kaapataan täsmällisesti oikein aina rappeutuneesta Site B:stä tuoreen puiston moderniin kliinisyyteen. Tosifanin sydäntä lämmittäviä detaljeja suorastaan vyörytetään ruudulle, olkoon kyse sitten ekan leffan aloituskohtauksen raptorihäkin välistä siilautuvasta valosta tai Tyrannosaurus-aitauksen luona rakennettavista vuohenluurangoista.

Olennaiset kohtaukset uudelleennäytellään niin hyvin, että pöljästä palikkakontekstista huolimatta raptorien täyttämä huoltovaja tuntuu aidosti vähän karmivalta paikalta. Ainoastaan ekan leffan legendaarisen tyrannosaurushyökkäyksen vesittäminen tympäisee, sillä elokuvassa kohtausta massiivisella tavalla dominoiva petolisko muuttuu LEGO-käsittelyssä harmittomaksi statistiksi.




Peli näyttää ja kuulostaa erinomaiselta. Hahmot ovat tunnistettavia ja persoonallisia, viidakko näyttää viidakolta ja valoa käsitellään hienommin kuin vielä yhdessäkään aikaisemmassa LEGO-pelissä. Saurukset näyttävät muovisuudestaan huolimatta hyvältä, T-Rex, raptorit, Indominus Rex ja Spinosaurus ovat yllättävän kuumottavia paskiaisia plastisinakin. Kaikkia sauruksia pääsee ohjaamaan vapaassa pelitilassa - ihmetellä täytyy, miten koodarit ovat saaneet liskoista samaan aikaan niin autenttisen muovisia LEGO-leluja ja kuitenkin onnistuneet luomaan illuusion brachiosauruksen yli 50-tonnisesta massasta.

Olen aina pitänyt LEGO-peleistä, mutta pelisarjaa on koko sen historian mitalta vaivannut kasa helmasyntejä: taistelut tuppaavat olemaan raivostuttavaa säheltämistä, hyppiminen on tarpeettoman hankalaa ja bugit torppaavat peli-ilon tuon tuosta. Ilokseni voin todeta, että Traveller's Tale on lopultakin kuunnellut pelaajien palautetta. Taisteluita on helpotettu eikä henki lähde helpolla, hyppelyt on vedetty käytännössä kokonaan minimiin ja peli myös toimii kunnolla suurimman osan ajasta. 




Vaikka LEGO Jurassic Worldin lähtökohtana on lähes rikollisen tarkka rahojen ryövyy kolmikymppisiltä nörteiltä, sydämeni on väistämättä herkkä näin laadukkaalle lypsämiselle. Olkoonkin, että projektin starttina on ollut komitea ja kvartaalin tulosodote, hengetöntä virkamiestyötä ei näy itse pelin puolella pätkääkään. Päinvastoin: LEGO JW on erinomaisesti suunniteltu lisenssipeli, joka hyödyntää kunnolla emoteostensa vahvuuksia ja jonka jokainen yksityiskohta henkii rakkautta lähdemateriaalia kohtaan.

Jos minun pitäisi suunnitella LEGO-peli Jurassic Parkista, se näyttäisi tasan tarkkaan tältä.

PS. Nyt kun on nähty, että Jurassic Parkista voi oikeasti tehdä hyvän pelin, miten olisi vaikkapa Alien: Isolationin uudelleenversiointi velociraptoreilla tai tiimipohjaisen räiskintäpelin värkkyy (a la Left 4 Dead)? Vink vink.