lauantai 12. maaliskuuta 2016

Rollercoaster Tycoon




Vuoristoradan zen
Rollercoaster Tycoon (PC, Xbox, 1999-2003)

Huvipuistot. Jokin juttu niissä on. Maaginen, melkein pelottava vetovoima. Eikä pelkästään huvipuistojen tarjoamissa elämyksissä, vaan synkästä tunnelmasta niiden takana. Huvipuistoissa elämän rajallisuus on aina läsnä. Mikään ei ole todellista, kaikki on rakennettu keinotekoisesti ihmisen viihtymistä varten, kaikkien kulissien takana on todellisuudessa tyhjyyttä - eli kuolema. Se tanssii elävien kanssa ja vie heidät kokemaan itsensä, tuntemaan pelkoa murhaajanuken sännätessä pimeästä tai vuoristoradan vaunun pudotessa alaspäin.

Oho. Ei näköjään kannata lopettaa terapiaa ihan vielä.

Noh, joka tapauksessa, Rollercoaster Tycoon on älyttömän hyvä huvipuistonrakentelupeli. Eikä mikään ihme, kun tekijänä on toiminut näpertelypelien Jani Soininen, Transport Tycooneistakin tuttu skottijäppinen Chris Sawyer. Reittisuunnittelun, taloushallinnon ja esteettisen äpöstämisen välimaastossa viihtyy.

Pohjimmiltaan pelaaminen on hyvin yksinkertaista: pelin alussa saadaan maaläntti ja siihen liittyvä tehtävä (nosta puiston arvosanaa riittävän ylös, hommaa tietty määrä asiakkaita), minkä jälkeen aletaan lätkiä mättökojuja ja punttihurveleita paikalleen. Laitteita ja kioskeja on kattava määrä kummitustaloista korkkiruuveihin ja jäätelöbaareista känkkylöihin. Väliin vähän kukkaistutusta ja siivoojia sutimaan jalkakäytäviä, niin jo alkaa bittikarttakansalainen pistää hilloa liikenteeseen. 




 



Taloushallinto on keskeinen osa peliä: laitteiden hinnat pitää saada sille tasolle, että kävijä maksaa mahdollisimman paljon mutta ei silti jätä viikinkilaivaa ryöstöhinnan takia väliin. Yleisön aivoituksia on helppo seurata laitteisiin liittyvistä gallupeista: jos joka toinen tallustelija ilmoittaa Vekkulan verottavan liikaa, kannattaa taksaa töniä alaspäin.
Hintatilanne myös muuttuu dynaamisesti: alkuvaiheen tyhjemmässä puistossa nynnyssä  peruskarusellissa piisaa kahden dollarin piletilläkin kävijöitä, mutta kun puistosta löytyy ajan mittaan parempaakin värmettä, saa heppoisempiin laitteisiin maanitella väkeä suorastaan nöyryyttävän alhaisella lipunhinnalla. Myös sijainnilla on merkitystä - lähellä pääporttia yleisövolyymi on niin suuri, että jäätelöä menee millä tahansa hinnalla niin paljon kuin ehtii kauhaan pyöritellä, mutta puiston syrjäisemmissä kolkissa maustettu maitorasva liikkuu paremmin alemmalla hinnalla.

Rahaa kuluu uusien laitteiden rakentamiseen, maaston muokkaamiseen ja työntekijöiden palkkoihin. Myös tutkimustyö uusien huvitusten keksimiseksi, lainaerien vähennykset ja mainoskampanjat nappaavat oman osansa. Budjettia on helppo seurata kuukausitasolla päivittyvästä laskelmasta ja sitä on helppoa pitää yllä: vaikka paukuttelin kyhnyä menemään melko huolettomasti, en saanut puistojeni taloutta painumaan punaiselle millään. Tämä voi tosin johtua siitä, että peliä pelataan niin sanotussa god modessa eli Linnanmäen tyyliin veroja ei tarvitse maksaa.

Kapitalisti siis saa perinteiseen tapaan omansa, mutta humanistillekin on Rollercoaster Tycoonissa hommia. Puiston menestystä ei nimittäin mitata pelkästään massissa, vaan myös kävjiöiden tyytyväisyydellä on tärkeä rooli. Jonot eivät saa olla liian pitkiä, ruokaa täytyy olla saatavilla riittävän tiheässä ja koska housuunpaskantaminen maailmanpyörässä on yksi työkyvyttömyyseläkkeelle joutumisen aiheuttajista, myös toiletteja on hyvä sijoittaa riittävän tiheään. Siivoojia on syytä olla reilusti etenkin enemmän vatsaa vääntävien värmeiden lähettyvillä, sillä pitsa liikkuu huonosti kun edellisen syöjän lätty on yrjötty suoraan kioskin eteen. Puisto on myös tärkeää pitää pohjaratkaisultaan loogisena: pikku-ukkelit leipääntyvät nopeasti turhanpäiväiseen harhailuun.

Kokonaan oma osansa on erilaisten vuoristoratojen ja muiden ratamuotoisten laitteiden suunnittelu. Peruslaitteet saadaan käteen pakettiratkaisuina, mutta vuoristoradat on mahdollista suunnitella itse suoraan maastoon - ja tämä on yksi pelin ylivoimaisesti hauskimmista osa-alueista. Omien luunrutistajien suunnitteluun palaa helposti tunteja. Vaikka fysiikan lakeja tarkasti noudatetaankin, antavat erilaiset sillat, tunnelit ja veden päälle rakentamisen mahdollisuus niin paljon vaihtoehtoja, että kahta samanlaista vehjettä ei tule suunnitelluksi ikinä. Ja fysiikan lakeja tulee myös kunnioittaa: liian hurjat värmeet pelottavat valtaosan asiakkaista pois, joten rakentelu on aina hauskaa tasapainottelua riittävän hurjan ja liian kuumottavan katapultin välillä. Välillä fysiikka on myös julma rakastaja: liian jyrkkä mutka ison alamäen jälkeen ja vaunut saattavat räjähtää savuaviksi pellinkappaleiksi. Siinä vaiheessa sitä toivoo, että olisi testiajanut vaunut ennen kuin otti yleisöä kyytiin. 





Nätisti hyrräävän pelimekaanisen koneiston päälle tulee vielä kaunis, ajan hampaat näppärästi väistänyt audiovisuaalinen toteutus. Puiston äänimaisema on taiten tehty ja riemunkiljahdukset, karusellien musiikki sekä oksennuksen kakiminen sekoittuvat aidonkuuloiseksi audiomaisemaksi. Puiston ulkonäköä on ilo värkätä, kun grafiikka on niin pikkutarkkaa: jokainen yksityiskohta näkyy ja välillä pensaita tällää paikalleen suorastaan maanisen tarkasti. Erilaisia maisemaelementtejä on riittävästi ja persoonallisen näköisen puiston värkkyy onnistuu helposti.

Ongelmaton tapaus Rollercoaster Tycoon ei ole. Syy-seuraussuhteet eri valintojen välillä kaipaisivat selkeämpiä mittareita: joskus puiston suosituimman laitteen kävijämäärät saattavat romahtaa päivässä eikä mitään varsinaista syytä näytä olevan olemassa.  Neljään kuvakulmaan rajoittuva käyttöliittymä tekee maastonmuokkauksesta välillä tarpeettoman hankalaa ja grafiikkaa joutuu välillä tihrustamaan. Suurimpana ongelmana on pelin helppous ja tehtävien yksinkertaisuus. Suurimmassa osassa skenaarioita ainoa vastustaja on maasto, jolloin haaste syntyy siitä, miten asettaa tasapohjaa vaativia laitteita mäkiseen maastoon tai miten rakentaa laitteita karttaan, jonka keskellä on suuri järvi. Tämä tuntuu väistämättä hengettömältä: missä ovat kilpajuoksut naapurikunnan huvipuiston kanssa, kesäkuukausia riivaavat ripuliepidemiat ja maskotteja lättyyn vetävät alkoholisti-isät? Rollercoaster Tycoon muistuttaa välillä liikaa pienoisjunaradan rakentamista, täydellisen keinotekoisen rakennelman kasaamista.

Mutta toisaalta, täydellisyydentavoittelu lienee myös pelin pointti - ja siinä Rollercoaster Tycoon suorastaan loistaa. Taloushallinnon käpistely, omien ratojen rakentelu ja esteettinen suunnittelu lyövät Sawyerin teoksessa niin nätisti kättä, että juuri omannäköisen huvipuiston rakenteluun saa helposti poltettua tuntikaupalla aikaa. Rollercoaster Tycoon on puhdasta peli-zeniä, rauhallista ja pikkutarkkaa puuhastelua, jota tehdessä on koko ajan tyytyväinen mieli. Ja jos se välillä vähän paperilta maistuu, niin väliäkös hällä. Sama hommahan se käy jos tivolijäätelöstä haukkaa liian innokkaasti.



1 kommentti:

  1. Voipi olla parempi peli kuin Democracy 3, jota olemalla pelaamatta annan aikaa muille tuiki tärkeille harrastuksilleni.

    VastaaPoista