Jurassic Park 2 (SNES)

Ei se tästä
Jurassic Park 2: Chaos Continues (SNES)

Bulkkipaskalla rahastaminen oli ysärillä Ocean-pelifirman leipälaji. Otettiin hyvä, tunnettu aihe, käytettiin paljon aikaa audiovisuaaliseen äpöstelyyn ja paljon vähemmän originaalien ideoiden suunnitteluun. Loppuaika, jos kerettiin, hiottiin pelimekaniikkaa ja pelin tuntua. Yleensä ei keretty. 

Ja siksi näitä pelejä niin moni vihaa - yhdeksänvuotiaana on vaikeaa sisäistää kognitiivinen dissonanssi, joka syntyy helvetin hienon peligrafiikan ja aivan hirveän pelattavuuden yhdistelmästä. Että kun se näyttää kaikelta mitä rakastan, mutta aina kun kosken siihen, niin peukalonhangassa on kakkaa. 

Harvinaisen karmeasti tämä liukuhihnamentaliteetti tulee esiin Jurassic Park 2: Chaos Continuessa. Ykkös-Juraperse SNES:lle tuntui hirveältä pelata, mutta ainakin siinä oli yritetty: avoin hiekkalaatikko yhdistettynä 3D-räiskintään oli jotain, mitä Super Nintendolla harva edes kokeili. Mutta kakkosen kohdalla duunia on tehty joka sektorilla puhtaasti minimimäärä eikä pätkääkään yli, mikä on iso harmi. JP2:lla on nimittäin sauma olla hyvä peli, mutta laiskuuttaan lirauttivat DNA:han liikaa sammakkoa. 

Pelin juoni on sen verran kekseliäs, että samaa sapluunaa käytettiin myöhemmin Lost World -rainassa: dinosauruspuiston osoituttua ongelmalapseksi ja päädyttyä heitteille kilpaileva biotekniikkapoppoo Biosyn kiinnostuu saurusten signaamisesta omaan talliin ja lähettää saarelle läjän palkkasotilaita hoitamaan homman. 

InGen reagoi nopeasti yksityiseen sotilaskonfliktiin ja lähettää saarelle kovimman iskujoukkonsa kärjen...paleontologi Alan Grantin. Edellisestä liskodiskosta selvittyään Grant on ruvennut käymään salilla, opetellut tuliaseiden huippuspesialistiksi ja värjännyt hiuksensa mustiksi. En lähde arvostelemaan, jokainen hoitakoon post-traumaattisen stressinsä niin kuin itse parhaaksi näkee (etenkin jos se johtuu velociraptoreista). 

Avoimesta maailmasta on jäljellä enää vapaassa järjestyksessä toteutettava tehtävälista. Näkövinkkeli on vaihtunut yläkulmasta sivulle ja omaan tahtiin tapahtuvan tutkimusmatkailun sijaan kenttiä ravataan tuttuun run & gun tyyliin -vasemmalta oikealle ja lahdataan se mikä kohdalle tulee. Tehtävissä on vaihtelua teoriassa (avaa radioyhteydet uudelleen, estä gallimimusten teurastus), mutta tosiasiassa pelaaja kulkee ruudun oikeaa reunaa kohti ja vetää liipasimesta kun liikettä näkyy. 

Tai näin homman pitäisi toimia, mutta kun ei toimi.  JP2:n ongelmat räikeät ongelmat selittyvät ainoastaan sillä, että jossain vaiheessa on todettu että nyt on tarpeeksi hyvä, koneet kiinni ja rahahanat auki, tällä lisenssillä ei ylitöitä tehdä. Ensimmäisen viiden peliminuutin aikana esille tulee läjä selkeitä kuolemansyntejä, jotka olisi ollut helppo korjata - jos vain olisi yhtään kiinnostanut.

On kauhean kiva, että pyssyllä pystyy sohlaamaan mihin suuntaan tahansa (myös alas ja viistoon), mutta vielä mukavampi olisi jos luodit vaikuttaisivat muuhunkin kuin jalkoihin ja keskivartaloon - tuleehan siitä jokseenkin surrealistinen olo kun täysvaippaluoti painaa palkkasoturin päästä läpi tekemättä minkäänlaista hämminkiä (tosin kun ottaa huomioon vihulaisten tekoälyn niin on melkein loogista, että päähän ampumalla ei synny vahinkoa). 

On hienoa, että aseita on useita erilaisia, mutta pakkoko ne oli tällätä kahteen eri kategoriaan ja laittaa molemmille omat valintanäppäimensä - edes Ian Malcom ei olisi kyennyt matemaattisesti ratkaisemaan sitä kaaosta, mikä kahden asevalikon pläräämisestä syntyy. Ja oikein on halinallea, että kentissä on vaihtoehtoisia etenemisreittejä, mutta olisihan ne suotavaa visualisoida jotenkin eikä piilottaa taustagrafiikkaan (saati että piilottaa ensimmäisen sivupolun merkkaavan nuolen etualan grafiikan taakse, kuten James Rolfe videossaan hoksasi). 

Taisteluiden dynamiikka on perseestä ihan koko ajan. Mikä siinä on, ettei kaikkein tärkeintä perusasiaa oteta huomioon - jos tarkoituksena on reagoida nopeasti oikeasta reunasta tuleviin uhkiin, pelihahmo EI VOI OLLA keskellä ruutua. Raptori on rinnuksissa kiinni sekunnissa ja mitään et voi - paitsi tietysti juosta 2 metriä eteenpäin, pysähtyä ja toistaa tätä koko kentän läpi, mikä tappaa tekemisestä kaikenlaisen flown (mutta ei juuri enempää dinosauruksia).




Hirmuliskojen kanssa ei ole pätkääkään hauska tapella. Dilophosaurukset kököttävät kökösti paikallaan ja räkivät maailman hitaimpia projektiileja, joita Grant väistelee kaksimetrisillä balleriinaloikilla. Raptorit repivät rinnuksen ja hermot: ne tulevat kimppuun salamannopeasti ja niistävät hengen hetkessä - ainoa järkevä taktiikka niitä vastaan on hyppiä maailman tehokkaimpiin kuuluneen saalistajan yli (paitsi että siinä ei ole yhtään mitään järkevää). Koeta sitten virittäytyä kadonneen maailman myyttiseen tunnelmaan kun goottisiimainen salihirmu hyppelehtii kevyesti maailman murhaavimpiin kuuluneiden eläinten yli. Jos minä haluan tuntea olevani sienissä, minä syön sieniä. 

Ihmisvastustajien myllyttäminen on jotakuinkin siedettävämpää: tuliase vs. tuliase-dynamiikka on tekijöillä paremmin hallussa kuin tussari vs. hammasrivistö, mutta legioonalaisia tunkee ruudulle aivan käsittämättömiä määriä ja parempaa ajankulua palkkasotureiden seurassa tarjoaa vaikkapa Jagged Alliance.

Audiovisuaalinen toteutus ontuu. Alkudemo on periaatteessa hieno digitoituine äänineen ja kuvakerronta on harvinaisen tehokasta, mutta olisihan homman voinut antaa jollekin muulle kuin sille graafikolle, joka on ihan sikainnostunut animesta ja Paintista. Dinosaurukset näyttävät samaan aikaan hyviltä ja huonoilta. Liikkeessä raptorit ovat vaikuttavia ja hyvin animoituja mutta paikallaan rumia prötöjä.  Tyrannosauruksesta puuttuu kaikki massa ja se näyttää enemmän Carnotaurukselta tai Ceratosaurukselta kuin MOTHERFUCKING T-REXILTÄ. 

Ihmishahmoissa on hauskoja yksityiskohtia (Grant pistää täppärin taskuun kentän alussa, gallimimuksen raatoa tutkinut tiedemies ampuu pistoolilla kerran kohti ja pinkaisee pakoon), mutta verrattuna vaikkapa Metal Slugien pittoreskiin pikkutarkkuuteen JP2 näyttää geneeriseltä, valjulta ja persoonattomalta - lähin vertailukohta on LJN:n Crash Dummies ja jokainen tuon kirjainkolmikon tunnistava tietää, että tämä on niin kaukana kehusta kuin olla saattaa. Kenttäsuunnittelu pilaa sitten loput: yleispätevät taustat kopioituvat kentästä toiseen sellaisinaan eikä yhdessäkään mapissa ole yhtään mitään muistamisen arvoista. 

Joku ehti minulle sanoa SNES:n Jurassic Park 1:n arvostelun tiimoilla, että kakkonen on sitten onneksi parempi. Onhan se, tavallaan. Ja ei ole. Jurassic Park ykkösessä oli sentään omia ideoita ja jonkinlaista tunnelmaa. JP2 toimii teknisesti pelinä piirun verran paremmin, mutta on samalla kaikkinensa paljon persoonattomampi ja unohdettavampi tapaus kuin isoveljensä. Eivätkä lukuisat suunnitteluvirheet, vasurilla vedetty toteutus ja yleinen kunnianhimottomuus todellakaan tee hyvää peliä. 

Tässä liitukautisessa konditoriassa tarjoillaan vain kusiviinereitä. 

Mutta jotta tunnelma pysyisi yllä, loppuun dinosaurusvitsi: 

Maineikkaan dinosaurusyliopiston professori pudotti kauhistuksesta kirjansa lattialle, kun hänen velociraptor-huippuoppilaansa dissektoi opiskelukaverinsa keskellä käytävää. 
"Mitä sinä oikein teet? Lopeta heti!"

"Mutta tehän sanoitte, että avaa oviraptor."